Antti Yrjö Hammarberg/ Irwin Goodman
Antti Yrjö Hammarberg, tulevaisuudessa paremmin tutuksi tullut Irwin Goodman, syntyi maailmaan Hämeenlinnassa 14.9.1943. Päivä oli tiistai ja elettiin asemasodan vaihetta. Antin isä oli luutnantti, hän oli luonnollisesti hoitamassa virkatehtäviään isänmaan puolesta. Samaan aikaan kirjoitti Hitler kirjettä Risto Rytille, Suomen presidentille. Hän varoitti Suomea olemasta liian myönteinen oppositiota kohtaan välttääkseen käsityksen, että Suomi olisi väsynyt ja liian heikko sotaan. Mutta Antti vain imi äidin rintaa, eikä kukaan osannut vielä edes aavistaa millainen kansan rakastettu renttu hänestä tulisi.
Suomen alkaessa rauhan tultua maksaa raskaita sotavelkojaan, muuttivat Hammarbergit Rinkelinkadulle, Kaurialan omakotialueelle. Talo sijaitsi melko lähellä kasarmeja. Myöhemmin Antin vanhempien erottua otti mummo Antin hoiviinsa, äidin oli näet mentävä ansiotyöhön rahan saamiseksi. Samalla kadulla asui myös Antille hyväksi ystäväksi osoittautunut Vexi Salmi. Vexi oli Anttia kaksi päivää yli vuoden vanhempi, ja poikien tavatessa ensimmäistä kertaa huitaisi hän Anttia nenään. Vahvemman oikeudella tietenkin. Tämän jälkeen pojista kehkeytyi hyvät kaverit ja heidät opittiinkin tuntemaan Hämeenlinnassa sodanjälkeisen yhteiskunnan levottomimpina kakaroina.
Aina kun mummon silmä vain vältti, pujahti Antti naapuriin omenavarkaisiin, kävi kähveltämässä vanhempien tupakkakätköt ja kävi koluamassa rannalla aurinkoa palvovien taskut. Saihan Antti kerran hoidettua itsensä sairaalaankin, ruokatorvi paloi ja puhekyky katosi hetken ajaksi Antin juotua lipeäkiviliuosta. Hän oli janoissaan kavunnut korkean kaapin päälle tavoitellen siellä olevaa limonadi pulloa, mutta juotuaan pitkän kulauksen huomasi hän erehtyneensä pahemman kerran. Kului kolme pitkää vuotta ennen kuin nielu ja ruokatorvi olivat täysin kunnossa, ja hän pystyi syömään kunnolla.
Antti oli hiihdossa aivan ylivoimainen, vaikkei muuten urhei 959u2012j lua harrastanutkaan. Pian selvisikin salaisuus, Antilla oli tapana oikaista ja hiihtää lyhyempi reitti kuin muut. Seurauksena oli palkintolusikoiden uudelleen jako, sekä joukkomittainen turpaan veto.
Herra Kännimäki, kuten pojat Herra Humalamäkeä nimittivät, oli innokas pitämään oman poikansa puolta. Pojan mentyä kerran kantelemaan itkien isälleen Antin ja Vexin tekosia, lähti Humalamäki juosten Antin perään. Takaa-ajo päättyi kuitenkin lyhyeen, sillä Humalamäki kaatui suoraan rähmälleen kuralammikkoon. Illalla pojat tekivät ensimmäisen laulunsa, "Känninen mambo", jonka he kävivät täysin rinnoin laulamassa Herra Humalamäen ikkunan alla.
Kansakoulun vaihduttua oppikouluksi alkoivat Antin ongelmat. Hän ei sopeutunut koulun kovaan kuriin ja jäikin heti ensimmäiselle luokalle. Seuraavan lukuvuoden uusi yritys katkesi lyhyeen, haaveet akateemisesta urasta romuttuivat, sillä rehtori erotti Antin koulusta jo kuukauden kuluttua. Antti oli vohkinut vierustoverinsa kartan, pyyhkinyt nimen siitä pois ja laittanut omansa tilalle muistutuksen pelossa, hänen omansa oli näet jäänyt kotiin. Varkaus tuli kuitenkin ilmi ja rehtori päätti näyttää tiukasti ovea. Kasvatusongelman vuoksi Antti joutui käymään sosiaalitoimistossakin osittaakseen älykkyytensä olevan normaalitasolla, mutta hänet todettiinkin oikeaksi älypääksi. Antti läpäisi myös kauppakoulun.
Nyt kuitenkin elettiin 50-luvun alkutaivalta ja nuorten miesten kuvioihin ilmestyivät mm. Elvis, Bill Haley ja James Dean. He muuttivat suomalaisnuortenkin elämää ja lättähattujengit alkoivat seisoskella kulmilla. Tähän porukkaan tunsi Anttikin kuuluvansa, ja hänestä tuli pikkukaupungin lättähattu. Jengissä hän sai nimen "Hamppari", ja nyt alkoi myös laulaminen kiinnostaa. Kotona hän kuunteli rock`n rollia ja soitteli vanhalla perintökitarallaan, jonka Vexi tosin oli kerran istunut puoliromuksi. Antti voitti myös koulun poikienväliset laulukilpailut kajauttamalla komeasti kappaleen "Kotimaani ompi Suomi".
Antti sävelsi Vexin kirjoittamia iskelmiä epämääräisiksi rämpytyksiksi, jotka kuitenkin heidän korvissaan kuulostivat nuorisotoimiston lainamagnetofonilla kuunneltuina kerrassaan upeilta.
Kerran Vexi sai virikkeen sanomalehden ilmoituksesta. Oli vuosi 1959 ja Keinukalliolla järjestettiin iskelmälaulukilpailut, tuomarina toimisi itse Olavi Virta. "Minä olen manageri ja sinä laulat", Vexi sanoi päättäväisesti Hampparille. Ensin Antti epäröi hieman, mutta päätti kuitenkin ryhtyä leikkiin. Enää piti vain keksiä laulajalle kunnon nimi ja kappale. Vexillä olikin jo idea valmiina, "Olet Irwin Goodman!" Nimi juonsi juurensa Benny Goodmanin nuoremmalta trumpetistiveljeltä. Esityskappaleeksi valittiin Elviksen "Party" ja rohkeutta antamaan ostettiin pimeä rommipullo. Siitä vedettiin huikat ennen esitystä, jonka jälkeen pullo jäi Vexin haltuun. Antin astuessa lavalle lähti Vexi ottamaan pieniä vessan puolelle. Antti huomasi tämän ja lisäsi tempoa, jolloin orkesterilla oli täysi työ pysyä laulajan perässä. Seurauksena olikin huono sijoitus, "seitsemäs - Irwin Goodman, kuudes - -". Tappion kärsineenä Antti manaili, "Jumalauta, Olavi Virta ei ymmärrä musiikista mitään!", ja poistui Vexin kanssa tuoleja potkien paikalta.
Nyt alkoi Antti haluta ulkomaille. Yhdessä Vexin kanssa he päättivät lähteä kiertämään Pohjoismaita ympäri. Puseroissa ja farkuissa kimaltelivat niihin ommellut niitit, kengänpohjiin ruuvattiin kärki- ja korkoraudat, jotka jätettiin hieman liian löysälle, jotta saataisiin aikaan kauas kuuluva helähdys. Ruokaa nuorukaiset kyttäsivät viinakaupan nurkilla ja vyöllä roikkuivat terästetyt kenttäpullot. Yöt kuluivat maantien ojissa, vanhoissa ladoissa tai ruohokasan alla, joka oli kiskottu alas kuivuvasta heinäseipäästä.
Pojat halusivat nähdä kauppakoulun päätyttyä lisää maailmaa. He saivatkin selville Saksassa olevat vapaat työpaikat ja päättivät kuusen taimien- ja sokerijuurikkaiden harvennuksen sijasta lähteä koettamaan onneaan Saksaan. Koko kesän pojat tekivät töitä ja syksyllä olivat matkarahat kasassa. Ja vähän päälle tietenkin. Sitten vain lähdettiin matkaan ja ensimmäiseksi ylitettiin Ahvenanmeri Aallottarella, matkustettiin Italian expressillä Frankfurtiin ja matka suunnattiin ensimmäiseen vastaantulevaan saksalaiseen kapakkaan. Pätkääkään saksaa eivät pojat osanneet, mutta konjakkia saatiin tilatuksi myös seuraan saapuneille naisille. Lasku pojilta perittiin suuren hovimestarin ja apupojan avustamana, siinä menikin nuorten koko omaisuus.
Aamulla juna saapui Stuttgartin asemalle ja nyt olisi löydettävä Dachser-Speditionille osoitteessa Zuffenhausen, Schwieberdingerstrasse 144. Pojat lähtivät laukkujaan raahaten pitkin kiskoja kohti osoitetta. Kymmenen kilometriä ja pojat olivat perillä Huolintaliikkeessä. Heidät majoitettiin parakkiin ja tutustutettiin kaupungin ihanuuksiin paikalla jo olevan suomalaisen avustuksella. Päivällä tehdyn työn palkka juotiin illalla lähikapakoissa ja viikonloppuisin matkustettiin keskustaan ryyppäämään, että huoriin. Maksulliset naiset olivat ainoa mahdollisuus kokemattomille suomalaispojille. Antti osti palkoillaan halvan kitaran ja siitä syntyikin iloa koko paikan asukkaille. Irwin soitteli ensimmäisiä kappaleitaan.
Vexi hankki Antille ja kavereilleen pienen loman armeijasta, pani lehteen ilmoituksen "Spede-klubilla esiintyy tunnettu rock`n roll-tähti Irwin Goodman". Klubi oli Vexin omistuksessa. Paikka oli tupaten täynnä porukkaa Irwinin astuessa lavalle. Hän alkoi laulaa Beatlesin kappaletta "My Bonnie", ja yleisöstä kaikuivat huudot, "Hamppari pois lavalta, me halutaan nähdä Irwin Goodman!" Mutta kun muut huomasivat Hampparin osaavan laulaa, ja hänen olevan illan päätähti, unohdettiin tuo nimitys ja hänestä syntyi Irwin Goodman.
Antti vapautui armeijasta kesän lopussa v.1964. Eino Virtanen lupasi pojille koelevytystilaisuuden ja Irwin sekä bändi Loafersit lähtivät koettamaan onneaan. Reissusta tuli täydellinen fiasko ja Eino päätti näyttää ystävällisesti päätään pudistellen ovea. Loafersit hajosivat ja Irwinin uudeksi taustayhtyeeksi löydettiin kolmipäinen The Depraveds. Vexi oli raapustellut muutamia uusia tekstejä, kuten esim. hiteiksi nousseet "Työmiehen lauantai" ja "Kalterirock", jonka nimi muutettiin myöhemmin "Kalteritangoksi". Harjoitukset aloitettiin entisessä vapaakirkossa jossa yksi bändin jäsenistä, Rane, asui.
Keikkamatkat kuljettiin läheisen baarin omistajan, Opa Virtasen pakettiautolla. Usein harjoitukset päättyivät poliisien väliintuloon, sillä melu oli mahtava. Talven aikana bändin asema kuitenkin vakiintui Hämeenlinnassa ja lehdetkin kiinnostuivat kirjoittamaan muutamia artikkeleja tästä kirkkobändistä. Irwin voitti Hämeenlinnassa iskelmälaulukilpailun. Hän esitti siellä kappaleet "Autolla Kanarian saarille" ja "Kalteritwistin". Säestämässä oli tuolloin Veikko Ahvenaisen yhtye, mutta kun pojat eivät osanneet soittaa kappaleita Irwinin haluamalla tavalla, otti hän kitaristilta kitaran ja saikin aikaan hyvää jälkeä säestäessään itse itseään. Irwin voitti miesten sarjan, vaikkakin kilpailuun oli juuri häntä varten lisätty myös nuortensarja.
Irwin ja The Debraveds halusivat kiihkeästi nousta pinnalle. Vexi pommitti jatkuvasti kirjeillään, että soitoillaan radiota ja levytuottajia. Viimein onnistikin ja studio varattiin nauhoituksia varten. Matka tuotti tuloksenaan arvokkaan kantanauhan ja nyt piti enää saada vain suomalaisen levybisneksen pääjehu Toivo Kärki vakuuttuneeksi Irwinin taidoista. Poikien saavuttua äänitysasemalle oli Kärki ja lähtenyt, mutta Toivo Ruuskanen suostui äänittämään ralleja kasetille. Tulos oli kuitenkin huono, eivätkä liioin Toivo Kärki tai levytuottajatkaan kiinnostuneet siitä. Ensimmäinen yritys tulla kuuluisaksi epäonnistui täydellisesti.
"Jumalauta, nyt se levy tehdään!", uhosi Vexi päättäväisesti Irwinille. Vexin äänilevykauppa ei pyörinyt kunnolla, ja aina kun jokin levy meni kaupaksi, säntäsi hän tai Antti viinakauppaan ostamaan kirkasta tuoreilla tuotoilla. Pojat päättivät säästää muutaman päivän kassan saadakseen kustannetuksi muutaman studiotunnin. "Mukaan otetaan vain basso, rummut ja akustinen kitara. Siihen meillä on varaa jos soitat itse kitaraa. Sinä rupeet hönöttämään samalla lailla kuin Bob Dylan." (Vexi Salmi) Irwin empi aluksi, uusi tapa laulaa vierastutti melko lailla. "Hypi vaikka ilta sateessa paljain jaloin, silloin se tulee itsestään!" (Vexi Salmi) Samalta istumalta Vexi soitti Erik Lindströmin basistiksi, pyysi tätä varaamaan studion sekä rumpalin. Studio saatiinkin heti seuraavaksi aamuksi klo. 7.00.
Koko yön pojat harjoittelivat ja aamulla tuli kova kiire. Taustat saatiin valmiiksi ja Irwin lauloi niiden päälle kappaleet "En tiedä kuinka jouduin naimisiin" ja "Aurinko, tähdet ja kuu". Tällä kertaa tulos oli onnistunut, kolmen päivän odotuksen jälkeen Lindström ilmoitti kappaleiden julkaisemisesta äänilevylle. Levy oli tulossa, nyt piti saada Irwin Goodman näyttämään suunniteltua tyyppiä vastaavaksi.
Vexi soitti erääseen liikkeeseen ja Irwin lähti noutamaan uusia vaatteitaan. Hän otti mukaansa farmarit, paidan ja lippalakin, joka murjottiin käytetyn näköiseksi. Paitaan kirjoitettiin mustalla tussilla Irwin Goodman ja farmarit revittiin lahkeista riekaleiksi. Sitten otettiin rentoja renttukuvia julkisuuteen levitettäväksi levyn kannen merkeissä.
Ensimmäinen levy menestyi hyvin. Se oli levyraati-ohjelmassa toisena, samaten radiossa "Kahdeksan kärjessä" -listalla. Se oli näytillä televisio-ohjelmassa "Ohimennen" ja nyt pojilta haluttiin vimmatusti uutta tuotantoa. Seuraavalla viikolla saatiin purkkiin kymmenen uutta kappaletta, mm. "Autolla Kanarian saarille", "Kalteritango" ja kohua nostattanut "Työmiehen lauantai". Kappale poistettiin radiolistoilta, mutta sen takaisin saamiseksi Aune Ala-Tuuhonen teki kappaleesta "Yömiehen lauantain" poistamalla t:n sen alusta. Kappale julistettiin kuitenkin uudelleen pannaan ja kiellettiin. Lopulta ainaisen pompottelun takia radion raati sai tarpeekseen ja lopetti toimintansa. Levy oli jälleen soittolistoilla. Kaikki tiet olivat nyt auki.
Irwinillä oli takanaan jo 51 kappaletta. Hän oli kansan suosittu renttu, elämän realiteetit viina, kirput, täit, kalterit, surkeus ja kurjuus olivat suuri osa hänen tuotantoaan. Nyt oli tyhjätaskulla varaa ostaa oma asunto. "Ryysyranta" -levyä oli myyty yli 25 000 kappaletta. Irwin päättikin ristiä uuden asuntonsa Ryysyrannaksi lyömällä samppanjapullon säpäleiksi asuntonsa seinään tupaantuliaisissa.
Ryysyranta sijaitsi Hattulan pitäjässä Hämeenlinnan liepeillä. Lattiapinta-alaa oli n. 300 neliötä ja kustannukset nousivat 300 000 markkaan ilman irtainta.
Huoneita oli jos jonkin näköisiä,
mutta baari taisi olla Irwinin henkilökohtainen suosikki. Baarikaapissa oli 250 000 markan arvosta Dry Votkaa, Napoleonia ynnä muita viinajuomia. Baarin vieressä oli kaiteeton uima-allas, jonka 28-asteinen vesi voitiin valaista pohjasta käsin. Sähkösaunan vesi taas voitiin lämmittää asteikolla 0- 100 mihin lämpötilaan ikinä vain mieli teki. Olohuonekin oli verhoiltu minkillä ja talossa oli viisi puhelinta. Köyhästä kansantaiteilijasta oli leipoutunut rikas huvimaailman hienoudet tunteva laulaja.
Irwinin velat alkoivat kasautua verorästien ollessa jo 50 000 markkaa. Ryysyrannan ulosmittaus oli lähellä. Maaliskuussa v. 1970 Hattulan nimismies vahvisti ulosmittauksen todeksi. Nyt olivat rikkauden ja humputtelun ajat ohitse, Irwinistä tuli jälleen vapaa köyhä renttu. Irwin levyttikin kappaleen "Ryysyranta meni", johon lisättiin Hattulan nimismiehen pitämä huutokauppapuhe. Nimismies lähetti 100 markan laskun levy-yhtiölle levyllä esiintymisestä. "Älä koskaan omista mitään", totesi Irwin masentuneena. "Tuhlaamalla ei tule rikkaaksi eikä juomalla raittiiksi"
Suunniteltiin otsikkoja "Irwin jättää Suomen verorästien vuoksi". Irwin jätti suomalaisille pitkän läksiäiskirjeen. "Se on sitte moron, suomalaiset!.....Joten se on sitten niinku so long!" Hän haukkui siinä reilusti suomen verojärjestelmää ja taloutta. Todellisuudessa tämä renttulaulaja lähti kiertämään Eurooppaa vain huvimielessä, jotta saataisiin aikaiseksi juttu julkisuuteen. Asiasta hän sopi Hymy-lehden toimittajan Jorma K. Virtasen kanssa, joka laati Irwinistä myös virallisen etsintäkuulutuksen. Siinä olivat laulajan ikä, pituus sekä paino, että myös 1000 markan palkkiolupaus laulajan olinpaikan paljastavalle henkilölle. Irwinin "pakomatka" kesti kaksi kuukautta ja siinä kertyi matkaa kokonaiset 26 000 kilometriä.
"Irwin Goodman ja Reeperbahn kuuluvat yhteen kuin paita ja peppu." Jälleen kerran laulaja matkusti Saksaan St. Paulin Reeperbahnille. Hän oli rakastunut tähän paikkaan ja halusi tehdä myös Suomen Ahvenanmaasta prostituoitujen valtakunnan. Reeperbahnilla elämä oli niin paljon rennompaa, eivät tiukat lainvalvojat olleet alituiseen kimpussa. Irwin oli valmis tuomaan Suomeen mukanaan joitakin laatuhuoria heti paikalla, kun Suomen hallitus vain antaisi siihen ensimmäiseksi luvan. Mutta hallitus piti tiukkaa linjaa; Suomen Ahvenanmaasta ei tehtäisi ilotyttöjen valtakuntaa. Irwin teki laulun St. Pauli ja Reeperbahn, sillä hänen verensä totisesti veti aina sinne uudestaan.
Irwin on elämänsä aikana pelastanut myös ihmishengen ellei toisenkin. Kerran Kanarian saarilla ollessaan hän sai viimehetkellä ongituksi Atlantin valtameren raivoavista tyrskyistä Harri Lehden. Harri oli aaltojen riepoteltavana rantakivikon liiallisessa läheisyydessä, kun Irwin ui pelastamaan häntä. Rannalla apuun saapui myös eräs saksalainen turisti, jonka nimi ei ole tiedossani. Harri kiidätettiin sydänkoneeseen kytkettynä Las Palmasin teho-osastolle ja lääkärit kertoivat hengen lähdön olleen vain 12-18 sekunnin päässä tekohengityksen aloittamisesta. Irwinille anottiin hengenpelastusmitalia Hämeen läänin maaherra Valdemar Dandelinilta, mutta hän ei nähnyt syytä esittää presidentille mitalin myöntämistä. "Renttu mikä renttu", hän varmastikin ajatteli Irwinistä.
Jälleen oli ulosotto lähellä. Irwinillä oli maksamattomia vuokrarästejä 14 000 markkaa. Hän istui kaiket päivät juoden viinaa talonsa alakerrassa ja yläkerrassa taloa pystyssä piti tyttöystävä Riitta Feirikki, sekä kaksi isännälleen uskollista tanskandoggia. Ovikello oli rikki, kansantaitelija maassa ja masentunut. Irwin oli ostanut taloonsa myös katkaistun haulikon, ja uhkasi ampua jokaisen, joka astuu taloon ilman hänen lupaansa. Reteys ja hilpeys olivat poissa. Puhuttiin jälleen "uudesta Ryysyrannasta".
Häätöpäätös Tampereen Lielahdesta annettiin 19.7.1976. Sen kävi naulaamassa Irwinin oveen vuokraisäntä Mauri Plihtari. Häätö oli jo neljäs, jonka Mauri joutui Irwinille maksamattomien vuokrien takia antamaan.
Lopulta Vexi Salmi ja Kalevi Keihänen saivat raahatuksi Irwinin sairaalahoitoon, tosin kieroin keinoin. He näet juottivat laulajan umpikänniin ja kuljettivat tiedottomana sairaalaan. Siellä Irwin kuntoutui hyvin viikon aikana. Nyt oli superhitin, "Haistakaa paska koko valtiovalta", aika. Vexi antoi Irwinille valmiin tekstin puhelimen välityksellä sairaalaan ja seuraavana aamuna kappale oli sävellyksiä myöten valmis. Levy suorastaan revittiin käsistä ja Irwin esitti tervehdykset eduskunnalle sekä hallitukselle kyykkien suuren paskakasan päällä valkoinen kyltti vierellään. Siihen oli suurin mustin kirjaimin raapustettu levyn tarkoituksellinen nimi, "Haistakaa paska koko valtiovalta".
Samana syksynä Irwin löysi itselleen uuden kodin Lavajärven rannalta Hämeenkyröstä. Siellä hän saattoi koota ajatuksiaan rauhassa ja elää omaa elämäänsä. Talon edustalta nousivat jyrkät 54 askelmaiset portaat kohti yläpuolella kulkevaa maantietä. Portaiden päässä ennen tietä oli vielä jyrkkä ylämäki. Näillä portailla Irwin testasi kuntoaan, ne oli pystyttävä juoksemaan ylös kertaakaan pysähtymättä tai hengästymättä.
Alko halusi Irwinin uudeksi "keulakuvakseen". Kun kieltolaki 5.4.1932 päättyi, alkoivat suomalaiset ryypätä rankasti. Nyt raitistunut Irwin sopisi täydellisesti kamarineuvos Matti Viherjuuren suunnittelemalle Häirikkö-kampanjalle kärkihahmoksi. Kansaa haluttiin muistuttaa taka-alalle jääneestä sivistyneestä käytöksestä ja juoppojen huonosta elämäntyylistä. Alko kustansi Irwinin seuraavan kappaleen "Häirikkö", joka nousi kuin nousikin suureen kansan suosioon. Eikä kukaan osannut aavistaa, että kansan monopoliyhtiö oli tämän levyn kustantanut.
Nyt 35-vuotiaalle Irwinille ja Riitalle oli syntynyt esikoinen. Irwin oli ennen lapsen syntymää valmistellut laulut niin poikaa kuin tyttöäkin varten, nyt kaivattiin jälkimmäistä. Heidistä tuli "Goodmanin suvun prinsessa" ja isä levytti kappaleen "Tyttö tuli". Kappale on kaunis ja iloinen, Irwin oli onnellinen. Hän kertoi elävänsä elämänsä parasta aikaa, keho oli erinomaisen hyvässä fyysisessä kunnossa ja työtä riitti niin paljon kuin vain jaksoi raataa. Kappaleillaan hän kertoi haluavansa saada ihmiset nauramaan, suupielet nousemaan jälleen ylöspäin. Hän yritti lievittää arkipäiväistä taakkaa jota ihmiset joutuivat velvollisuudestaan kantamaan. Nahkaisen lerppahattunsakin hän oli antanut arvottavaksi kansan keskuuteen. Hymy-lehti hankki hänelle uuden ranskalaismallisen lierihatun, jota itse Jean Sibelius ja Eino Leinokin kadehtivat. Elämä rullasi hyvin raiteillaan.
Riitan ja Antin rakkaus alkoi hiipua, Riitta otti Heidin mukaansa ja muutti Helsinkiin. Antti kyllä tiesi osoitteen ja puhelinnumeron, mutta vielä kahden kuukaudenkaan kuluttua ei hän kiireiltään joutanut ottamaan yhteyttä perheeseensä. Hän on ajellut päänsä täysin kaljuksi ja myynyt hiuksensa eniten tarjoavalle uuden levyn markkinoimiseksi. Tallissa hänellä seisoo 650-kuutioinen Kawasaki moottoripyörä, jolla hän viilettelee menemään paikasta toiseen. Riitta ja Heidi muistelevat Irwinin kappaletta vuodelta 1973, "Vain elämää". Heidi täytti nyt puolitoista vuotta ja Irwin 36. Kyllä he ymmärsivät, "15 vuotta on mies tehnyt musiikkia ja valtio on rokottanut itselleen puoli miljoonaa markkaa".
46 vuotias Irwin lepäili langanlaihana sairaalan vuoteella. Hän oli itse hakeutunut hoitoon, sillä talon 54 rappusta eivät enää menneet juosten ylös. Puolessa välissä voimat alkoivat loppua, joten jonkin täytyi olla vinossa. Ja niin olikin.
Hän meni Viljakkalan terveyskeskukseen "insinöörien pakeille", mutta sieltä hänet lähetettiin yliopistolliseen keskussairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Irwinin veriarvot olivat matalat, häneen pumpattiin välittömästi kaksi pussia uutta verta. Kunto koheni näkyvästi. Irwinillä havaittiin jonkinlainen kuroutuma ruokatorvessa. Se leikattiin pois laserilla ja ruoka alkoi jälleen maistua. Irwinillä oli juuri ollut koko elämänsä tiukin keikkaputki, kaksi vuotta. Hän oli ollut tien päällä koko ajan, lukuun ottamatta oikeanpuoleisen silmän kaihileikkausta. Se söi keikkakiertueesta puolitoista kuukautta. Irwin oli tuona kahtena vuonna laihtunut kymmenkunta kiloa eikä hän viinaakaan ollut kerjennyt juomaan liiallisia määriä kaiken sen kiireen keskellä. Se oli ollut rankkaa aikaa ruumiille. Nyt Irwinin oli pakko tunnustaa ettei hän ollut enää mikään parikymppinen nuori poika, keho alkoi näyttää vanhenemisen merkkejä. Perheensä takia hän kuitenkin jaksoi aina tehdä työtä, eikä oikeanpuoleisen korvan kuurouskaan sitä haitannut. Kivenkovaan Irwin oli päättänyt elää ainakin 100 vuotiaaksi!
Viimeisessä haastattelussaan vuonna 1991 Irwin on saanut kerätyksi massaa jo toistakymmentä kiloa. Hän alkaa näyttää normaalipainoiselta mieheltä. Irwin kertoo hakkaavansa joka vuosi Lavajärven jäähän avannon, jossa käy aina saunan yhteydessä pulahtamassa. Siitä hän saa voimaa ja tahtoa jaksaa eteenpäin. Irwin on hyvässä kunnossa ja suunnittelee jo seuraavaa keikkaansa Viipuriin. Sen jälkeen hän lähtisi viikoksi Kanarian saarille rentoutumaan. Kaikki on hyvin, Riitan kanssa he ovat asuneet pitkään yhdessä ja nyt heillä on toinenkin lapsi, Henrik. Henkan harrastus oli olut- ja virvoitusjuomatölkkien keräily, joita sukulaiset toivat aina matkoiltaan. Irwin oli aina sitä mieltä, ettei nuorison tulisi "läträtä" viinan kanssa liiallisesti, piti oppia tuntemaan omat rajansa. Tämän hän halusi myös omien lastensa oppivan.
"Hei hei!" Irwin sanoi iloisesti perheelleen ja juoksi rappuset ylös kohti Chevy Vania. Auto lähti liikkeelle ja keikkamatka alkoi. Oli 11.1.1991, uusi vastasatanut valkea lumi teki ajokelin hankalaksi. Kuskina oli Urpo Illikainen, Tapsa Honkanen toimi roudarina ja Pekka Virtanen oli säestämässä Irwiniä kitarallaan. Seurue saapui hyvissäajoin Hotelli Joroiseen, jossa olisi vielä samana iltana keikka. Omavastuinen olutfestari. Samaan aikaan yleisön kerääntyessä saliin, alkoi Irwin kirjoittaa mäkihyppääjä Edi Edvarsille lupaamaansa kappaletta. Opa Nieminen oli näet saanut päähänsä tehdä Edistä ja Matti Nykäsestä laulajat, ja Irwin oli luvannut valmistaa heille kappaleet. Irwin oli itseoppinut muusikko ja säveltäjänä hän ei koskaan ollut opetellut kunnolla nuottikirjoitusta. Niinpä hän sävelsikin juttunsa aina nauhurille, josta melodiat siirrettiin nuotinkirjoitustaitoisten muusikoiden avulla paperille.
Jostain kumman syystä Irwille tuli huono olo. Hänen ihoaan alkoi aristaa ja suuta kuivasi, korvaakin jomotti aikalailla. "Ettei vain olisi flunssa iskemässä?" Kuitenkin Irwin nousi Joronjäljen lavalle ihailijoidensa nähtäväksi ja veti rajun keikan. Hiki vain virtasi laulajan otsalta yleisön hihkuessa tyytyväisyydestä. Keikka sujui aivan nappiin. Kukaan ei varmastikaan arvannut sen olevan Irwinin viimeinen rallatus- ja lauluntekokerta.
Loppiaispäivänä keikka-auto suunnattiin kohti Viipuria, suomalaisten työläisten harjannostajaisjuhlia. Keikan oli määrä olla vielä samana iltana. Irwin oli selvästi kuumeinen ja hänen korviaan särki. Ennen rajanylitystä päätettiin käydä Lappeenrannassa hakemassa lääkettä ja lääkäri määräsi Irwinille antibiootteja, sekä flunssalääkkeen. Matkaan lähdettiin välittömästi uudelleen, mutta ennalta arvaamaton lääkärikeikka ja pitkäksi venynyt rajanylitys veivät reilusti arveltua enemmän aikaa. Keikka-auton saapuessa harjannostajaisiin olivat juhlat ohitse; Irwin oli myöhästynyt viimeiseltä keikaltaan.
Irwin tunsi olonsa heikentyvän hetki hetkeltä hotellihuoneessaan. Keikkatiimi päätti lähteä maanantaina 14.1.1991 paluumatkalle kohti Suomea. Perinteistä viinakauppareissuakaan ei nyt tehty, Irwin olisi nopeasti saatava sairaalaan. Raja-asemalla seurue kohtasi vaikeuksia, tullivirkailijat eivät päästäneet heitä lävitseen Suomen puolelle. He hokivat vain koko ajan samaa "Votkaturist, votkaturist", eivätkä olleet uskoakseen ettei autossa ollut pisaraakaan viinaa. Vaikka Tapsa Honkanen keräsi jokaisen matkustajan passin ja esitti ne ystävällisesti tullille, vaativat nämä jokaista nousemaan ulos autosta ja esittämään passinsa henkilökohtaisesti. Irwin oli niin heikko ettei kyennyt enää edes nousemaan istuvilleen. Nyt alkoi olla tosi kyseessä.
Raja-asemalla kului reilut kaksi tuntia. Lopulta seurueen päästessä puhtain paperein Suomen puolelle havaittiin ensimmäisen sairaalan olevan Haminassa. Matkaa oli jäljellä enää parikymmentä kilometriä, kun takapenkillä makaava Irwin korotti käheän äänensä, "Paina kaasua Illikainen, happi loppuu!" Kuka olisi ikinä osannut aavistaa, että nämä olivat hänen viimeiset sanansa? Hänen ei varmastikaan odotettu kuolevan näin nuorena, ei tällä tavalla keikka-auton peräpenkillä. Mutta toisaalta auton penkkihän oli Irwinille luonnollinen paikka jättää tämä maailma, siellähän hän vietti suuren osan elämästään keikkoja kierrellen. Haminaan päästyään oli oikeuslääketieteen professori todennut Irwinin "pulssittomaksi ja hengittämättömäksi ja elvytysyritysten jälkeen kuolleeksi".
Iltapäivällä 14.1.1991 n. kello 17.30 sai Riitta Feirikki-Hammarberg ikävän puhelinsoiton Haminasta. Päivä oli täsmälleen sama jolloin hän ja Antti olivat ensikertaa tavanneet, tosin tasan 18-vuotta myöhemmin. Kuudesluokkalainen Heidi oli koulusta päästyään selaillut Raamattua ja kysynyt äidiltään "Mitä tarkoittaa poisnukkuneet?" Samaan aikaan teki viikatemies toisaalla taikansa ja Irwinin nukkui pois.
Kansantaiteilija, kahden lapsen isä, esimerkin antanut laulajarenttu laskettiin viimeiseen leposijaansa Hämeenkyrön Mäntykankaan metsäkalmistoon 2.2.1991. Riitta ja lapset kävivät laskemassa tuoreet kukat vainajan vierelle, Irwin lepäsi valkoisessa arkussaan kansi avattuna, liikkumatta. Kappeli oli täynnä väkeä, tuttuja, puolituttuja ja tuntemattomia. Kaikki kunnioittivat vainajaa ja hänen omaisiaan, puhetta ei juuri kuulunut. Vain perhepappi Lauri Moilanen puhuu ääneen. Hän puhuu Antti Yrjö Hammarbergin elämästä, kertoo Irwinin Goodmanin ajasta. Lopuksi hän toteaa, "Tänään voimme Antin kylmenneen tomumajan edessä todeta, että horsmat eivät kestä talven pakkasia. Ne ovat liian hentoja. Mahtaakohan olla niin, että Anttikin lukeutuu näihin." "Antti-ystävämme, maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Jeesus Kristus, sinun oma vapahtajasi, on sinut viimeisenä päivänä herättävä osaasi. Amen." Antti ehti elää 47 vuotta ja neljä kuukautta. Laulajana Antti ehti rellestää n. 25 vuotta. Tummuvassa yössä Antin haudalla loistivat kymmenet kynttilät kertoen tarinaa; hän oli rakastettu ihminen.
Esikertaa hautajaisten jälkeen Riitan lapsineen mennessä Antin haudalle, sanoo Henrik jotain erikoista. "Miksi en huomannut tuoda kaverille pelikortteja?" Reteä piti olla, juuri niin kuin isänsäkin oli ollut. Poika halusi tulla aivan isänsä kaltaiseksi. Venäläisille tullivirkailijoille Riitta päätti pienestä leskeneläkkeestään ostaa alkometrin, "Saavat puhalluttaa ja tutkia, kuka on votkaturisti ja kuka sairas!" Toisluokkalaisella Henrikilläkin oli sanansa sanottavana venäläisille, "Ne pitäisi riisua munasilleen ja viedä Lapin erämaahan vähän mietiskelemään."
Irwin ei kuollut viinaan vaikka niin jotkut ajattelivatkin. Ruumiinavauspöytäkirjassa todetaan, "Atherosclerosis incipiens et thrombosis coranaria. Sydämen sepelvaltimoiden alkava kovettumistauti eli suonitulppa." Siinä todettiin vainajan virtsan ja veren alkoholittomuus ja kuolema luokiteltiinkin luonnolliseksi tautikuolemaksi.
Yhteenveto.
Irwin ehti elää rikasta elämää kokonaiset 47 vuotta. Hän oli pienestä asti pidättelemätön ja kova poika menemään, ensimmäinen reissu ulkomaille Vexin kanssa tuli tehtyä jo 13 vuotiaana. Viinan maun Irwin oppi tuntemaan jo ennen armeijaikää Saksassa, ilotytötkin tulivat näillä reissuilla tutuiksi. Naimisiin Irwin on mennyt kahdesti, kerran Keniassa mainoskikkana levynmyynnille ja kerran Suomessa tositarkoituksella.
Avioliitto Riitta Feirikin kanssa poiki kaksi upeaa lasta, Heidin ja Henkan. Irwin on aikanaan seurustellut myös balettitanssijatar Sirkka Rivolin kanssa, mutta se suhde päättyi kuin seinään.
Irwinin tie tähdeksi ei ole todellakaan ollut helppo, monttuja oli tupsahtanut tielle tuon tuostakin. Silti tämä kansan oma juoppona pidetty renttu on aina jaksanut pinnistää, hän on aina jaksanut pongahtaa takaisin jaloilleen elämän syvimmistäkin kierteistä. Pienestä on Irwin ponnistanut kuuluisuuteen, romahtanut jälleen ryyppykierteeseen ja noussut aina ylös yhä suositumpana. Tämän osoittaa toteen myös Irwinin viimeinen hitti "Rentunruusu", joka niitti suurinta suosiota koko laulajan pitkän ammattikaaren aikana. Irwin oli renttu ja retku, juoppo ja naistenmies. Mutta Antti osasi olla hellä ja huomaavainen ystävä, että rakastettu aviomies ja isä. Näillä kahdella persoonalla oli omat ristiriitansa ja erimielisyytensä, mutta kokonaisuudessa ne muodostivat koko kansan kestosuosikin, Irwin Goodmanin.
|
