Kasvis-juustopiirakka
Uunipannullinen, n. 12 palaa
Pohja
2 dl Valio maitoa
1/4 pak (n. 12 g) hiivaa
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl meiramia
4,5 dl vehnäjauhoja
25 g Valio voita sulatettuna
Täyte
sipulia
keskikokoista perunaa
keskikokoista punajuurta tai porkkanaa
100 g juuriselleriä
2 rkl Valio voita
valkosipulin kynttä
2 rkl meiramia
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippurirouhetta
1 pussi (150 g) AURA murua
1 prk (2 dl) Valio ruokakermaa, 15 %
munaa
Liuota kädenlämpöiseen maitoon hiiva, sokeri ja suola. Lisää meirami ja osa jauhoista, sekoita tasaiseksi. Alusta joukkoon loput jauhot sekä jäähtynyt voisula. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla puoli tuntia. Raasta täytteeseen tulevat kasvikset karkeahkolla terällä. Sulata voi kattilassa ja hauduta kasviksia siinä kunnes ne hieman pehmenevät. Purista joukkoon valkosipulin kynnet sekä lisää muut mausteet ja AURA. Ota pannu levyltä ja anna seoksen jäähtyä. Kauli kohonnut taikina uunipannun kokoiseksi ja nosta pannulle leivinpaperin päälle. Levitä jäähtynyt kasvisseos pohjalle. Sekoita ruokakermaan munat ja kaada täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa lämpimänä salaatin kanssa.
VINKKI Voit tehdä piirakan myös pakastekasviksista. Käytä tuoreiden kasvisten tilalla silloin 3 pussia (à 250 g) kasvissuikaleita.
Makkarasalaatti ja balsamico
[ Tulostusversio ]
4 annosta
400 g lenkki- tai grillimakkaraa
4 keitettyä perunaa
2 keitettyä porkkanaa
3 keitettyä kananmunaa
pala tuoretta tai herkkukurkkua
1 omena
tilliä
persiljaa
1 kerä lehtisalaattia
sipuli- ja tomaattirenkaita
Kastike:
1,5 dl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl limemehua
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria
(jauhettua chiliä)
Leikkaa salaattiainekset yhtä suuriksi kuutioiksi, viipaloi sipuli ja tomaatti, hienonna tilli ja persilja. Paista makkara kevyesti. Sekoita ainekset kulhossa. Sekoita kastikeainekset keskenään ja tarjoa kastike erikseen.
Salaatin kanssa sopii tarjoittavaksi paahtoleipä.
raparperipiirakka
12 annosta
Yksi annos | 2,5 Koko ohje | 28
Valmistusaineet
Vuoan voiteluun:
1 tl kasviöljyä tai juoksevaa margariinia
Taikina:
50 g leivontamargariinia
0,75 dl sokeria
kananmuna
1 dl raejuustoa (rasvaa enintään 0,3 %)
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
raparperin vartta (vajaa 1 litra paloina)
0,5 dl sokeria
Koristeeksi:
Viipaloituja mansikoita
Ohje
Voitele öljyllä piirakkavuoka (halkaisija noin 26 cm).
Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaaleaksi.
Lisää kananmuna ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää raejuusto.
Sekoita vehnäjauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe sekaisin ja sekoita ne rasva-kananmunaseokseen.
Levitä taikina piirakkavuokaan ja hieman reunoillekin. Levitä raparperi-palat pinnalle. Ripottele sokeri päälle.
Paista 200 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes piirakan reunat ovat saaneet väriä. Jäähdytä hieman.
Viipaloi pinnalle halutessasi mansikoita.
|